OSTO- ja VAKUUTUSTARKASTUS

Hevosen ostaminen on aina suuri päätös, joka sitouttaa ostajan hevoseen niin ajankäytöllisesti kuin taloudellisestikin. Ostotilanteessa kaikkien osapuolten, niin ostajan kuin myyjän, etu on, että hevoselle tehdään tarkastus, jossa selvitetään kattavasti hevosen sen hetkinen terveydentila.

 

Ostotarkastusta aloitettaessa hevonen aina tunnistetaan, ja tämän vuoksi hevosen passi tulee olla mukana. Ostotarkastukseen sisältyy kattava hevosen kliinisen terveydentilan tutkimus. Tutkimus sisältää yleistutkimuksen (yleiskunto, jalkojen ja selän palpaatio, ihon, silmien, imusolmukkeiden, sukuelinten, lihaksiston ja selän, kavioiden ja purennan tarkastus), sydän- ja hengitystie-elimistön sekä suoliston kuuntelun ja ortopedisen tutkimuksen juoksutuksineen (pehmeä ja kova alusta, suora ura ja ympyrä molempiin suuntiin) ja taivutuskokeineen. Usein kliinistä terveydentilan tutkimusta täydennetään röntgentutkimuksin, tarvittaessa myös ultraäänitutkimuksin.

 

Tehtyjen tutkimusten perusteella eläinlääkäri tekee arvion hevosen terveydentilasta ja sen soveltuvuudesta aiottuun käyttötarkoitukseen tutkimushetkellä. Ostettavat hevoset harvoin ovat täysin ”virheettömiä”, ja tutkimuksissa paljastuu löydöksiä (tyypillisesti röntgenlöydöksiä), jotka sisältävät vaihtelevan asteista riskiä ko. hevosen ostolle. Röntgenmuutosten arvioinnissa onkin ensiarvoisen tärkeää tietää hevosen ostohetken kliininen kokonaiskuva, ja ideaalisessa tilanteessa sama eläinlääkäri tekee sekä kliinisen tutkimuksen että tulkitsee röntgenlöydökset. Pelkkien röntgenlöydösten arviointi ilman kliinistä kuvaa ei koskaan anna täysin luotettavaa kuvaa hevosen kokonaistilanteesta.

 

Tulee myös muistaa, että ostotarkastus on tutkimushetken löydöksiin perustuva arvio hevosen senhetkisestä terveydentilasta, ei loppuelämän terveystakuu.

 

Ostotarkastuksen yhteydessä tehty eläinlääkäritutkimus toimii myös vakuutustarkastuksena, ja täytetty kaavake toimii todistuksena vakuutuksenottoa varten. Tarkastuksen voimassaoloaika vaihtelee eri yhtiöissä, ollen lyhimmillään 7 vrk, ja tämä kannattaa ottaa huomioon hevosen vakuuttamista harkittaessa.

28042021 Oulun hevosklinikka_52A0476_edited.jpg
28042021 Oulun hevosklinikka_52A0622.jpg